Pitäisi ehtiä tilaisuuteen, mutta sitä ennen on vastattava puhelimeen, peseydyttävä, silitettävä paita, tiskattava, valmistettava pikainen välipala. Ja vaihdettava palanut sulake.
Pitäisi vastata työn moninaisiin haasteisiin, kohdata väsymättä kaikki ihmiset, iloita ja surra heidän kanssaan. Pitäisi manata pahuus pois ja hyvyyttä tilalle. Pitäisi jaksaa verkostoitua ja rupatella silmäätekevien kanssa.
Tämä kaikki jää kuitenkin toissijaiseksi, kun kohdalle osuu nainen punaisine hiuksineen, hymyineen ja vihreine silmineen, joiden välähdys tuo mieleen kissaeläimen tai afgaanitytön pakolaisleirillä tai jonkin kehnon romaanin sankarittaren. Seuraa suhde, intiimi leikki, jolle ei ole paljon tilaa tässä sisäänlämpiävässä yhteisössä.
Ilman sitoumuksia kuvaa pikkukaupungin elämää. Tero Liukkosen soljuva kerronta ottaa lukijan mukaansa vähin elein mutta vastustamattomasti.