Kalastusaluksesta astuu kaijalle mies, ylväs kuin kotka ja kaunis kuin saari. Kihartunut meriparta peittää leuan, nenä piirtyy veistoksena maisemaan, pää hipoo taivasta. Lapset kiipeävät vuorollaan miehen selkään, mies laukkaa laiturilla, huojuu ja hirnuu. Ihmisiä kerääntyy ympärille kiittelemään. Sitten sillinpyytäjä lähestyy rannassa kasvavaa haapaa, pysähtyy vain kivenheiton päähän Frejan piilopaikasta, laskee kauppiaan pojan harteiltaan ja katsoo suoraan kohti.

Syksyllä vuonna 1994 Freja kuulee uutisista, että autolautta on uponnut yöllisessä myrskyssä Itämerellä. Yli 800 ihmistä on kateissa jossakin aaltojen armoilla, ja Frejan puhelin alkaa soida. Uutinen onnettomuudesta nostaa pintaan muistot eräästä toisesta haaksirikosta. Meri on haudannut ihmisiä ennenkin.

Kiitetyn kirjailijan kolmas romaani on ravisuttava, lyyrisen kaunis kuvaus kalatehtaan kupeessa isättä kasvaneesta Frejasta sekä tulisieluisesta Torstista, Saukko-laivaston taitavimmasta dikselin käyttäjästä. Se kertoo katoavasta elinkeinosta, saariston säilyttämistä salaisuuksista ja niistä, jotka lähtevät eivätkä palaa.