Marjo Mäenpää oli kolmekymppinen innokas avustustyöntekijä, kun hän matkusti uudelle asemapaikalleen Goman kaupunkiin, Nyiragongo-tulivuoren juurelle. Kyseessä oli hänen ensimmäinen työkomennuksensa sotatoimialueella.
Vaikka Goma ja Itä-Kongo olivat kriisialueita, seutu vaikutti Mäenpäästä ajoittain myös paratiisilta: ympäröivä luonto oli kaunis ja ilmanala afrikkalaisittain viileä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja mutkattomia, tosin myös kulttuurierot afrikkalaisen ja eurooppalaisen ajattelun välillä tulivat Mäenpäälle hyvin selviksi.
Vuodet Gomassa olivat Mäenpäälle osittain kuin matka menneeseen maailmaan. Kaupungissa yhdistyivät siirtomaa-ajan perintö kauniine huviloineen ja ikiaikainen afrikkalainen kulttuuri. Mutta toisin kuin siirtomaa-ajan Belgian Kongossa, Mäenpää ja muut eurooppalaiset olivat tulleet kohentamaan paikallisten elinolosuhteita. He saivat kuitenkin huomata, etteivät hyvät tarkoitukset aina johtaneet parhaimpiin lopputuloksiin.
Tulivuorikaupunki Kongossa kertoo sodan runtelemasta paratiisista, kriisialueiden ihmisistä ja kehitysavun todellisuudesta nuoren naisen vaiherikkaan elämän näkökulmasta.