Takamailla-trillerisarja
Joona Keskitalo on syntyjään oululainen ja asuu nykyisin perheineen Espoossa. Keskitalon työuraan on mahtunut kaikkea varastohommista urheilijoiden managerointiin ja markkinointiyrityksen tuotekehittelyyn.
Takamailla-trillerisarja matkaa pitkien hiekkateiden päihin seuduille, missä suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään. Sarjassa paikalliset yhteisöt syrjäisillä kylillä eri puolilla Suomea setvivät rikoksia omin voimin ja kyseenalaisin keinoin. Jokainen kirja on itsenäinen kertomus omine värikkäine hahmoineen, ja sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Ensimmäinen Takamailla-trilleri Saari, joka repesi ilmestyi helmikuussa.
Keskitalolta on aiemmin julkaistu huumekaupan maailmaan sijoittuva Tottelemattomat-rikosromaanitrilogia, joka herätti kansainvälistä kiinnostusta heti ensimmäisellä osallaan, ja sen saksankieliset käännösoikeudet ostettiin ennätysajassa. Kirjoista Tottelemattomat, Kunniattomat ja Rottien kuninkaat koostuva trilogia on myös optioitu tv-sarjaksi.
Joona Keskitalon kirjailijakuva © Jetro Stavén.
Saari, joka repesi
Korppoo, sinne on moni kuollut.
Mitä tapahtuu, kun pikkukylän juoppo ja ikuinen tunari saa vahingossa sankarin viitan harteilleen? Entä kun kylälle tärkeän vierasvenesataman uudeksi omistajaksi ilmaantuu nuori kaupunkilaisnainen, jonka jokainen yritys on päätynyt epäonnistumiseen? Tai kun merestä löytyy venesataman entisen omistajan ruumis, mutta leski ei kyyneleitään mieheen tuhlaa? Kehen kohdistuvat epäilyt, kun ruumiita ilmaantuu lisää ja lähistöllä liikuskelee myös hämäräperäinen venäläiskolmikko? Ja miten tähän kaikkeen liittyy Frank Sinatralla elämäänsä ääniraidoittava vanhus, joka on tullut Korppooseen kuolemaan, mutta ei tylsyyteen?
Takamailla-sarjan aloitusosa Saari, joka repesi kertoo kahdestatoista askeleesta, jotka syöksevät Turunmaan saaristoidyllin täydelliseen kaaokseen. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana helmikuussa 2024.
Suo, joka upposi
Revonlahti, lopullinen tauko elämästä.
Lehtoset ovat kokoontuneet kotikylänsä ainoan huoltoaseman omistajina odottelemaan tietoa siitä, saako kilpaileva Kasken suku kunnalta luvan uudelle huoltoasemalle. Kun 17-vuotias Maria onnistuu livahtamaan kotoaan kylätielle, se tuo hänen eteensä Volvo Amazonin ja kielletyn hedelmän, Teemu Kasken. Seuraavana aamuna Maria muistaa auton takapenkin, Teemun ja isän raivon. Mutta ei sitä, miksi hän on yltä päältä veressä. Vuosien takaiset tapahtumat heräävät kummittelemaan Maria Lehtosen palattua vankilasta kotiseudulleen Revonlahteen. Kyläläiset eivät juhli isänmurhaajan kotiinpaluuta, ja kun läheiseltä suolta löytyy uusia ruumiita, Marian on pakko yrittää vielä kerran selvittää, mitä todella tapahtui.
Toinen Takamailla-trilleri Suo, joka upposi on kertomus kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrella. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana marraskuussa 2024.
Tunturi, joka ulvoi
Muonio, tilaa elää ja kuolla.
Janita lähti kotiinsa Muonion yöstä jälleen uuden elämänsä rakkauden kanssa. Yhdeksän tuntia myöhemmin hänen on vaikea muistaa, mihin hän miehessä ihastui. 27-vuotias Janita on elellyt holtittomasti, ja velkaa on kertynyt joka toiselle muoniolaiselle. Jäljellä on vain oma talo, jonka takapihan tuntumassa asuu vanha ihmisvihaaja, äijä nimeltä Odd. Naapuripaholaisesta huolimatta yöllinen sydämen valittu tarjoutuu yllättäen ostamaan Janitan talon. Kaikki on siis parempaan päin, tai olisi, jos kiinteistön kuntotarkastuksen sivutuotteena ei syntyisi ruumista – ja jos Odd pysyisi omalla tontillaan.
Takamailla-sarjan kolmas osa Tunturi, joka ulvoi kertoo naapurisodasta, kahdesta hankalasta ruumiista ja yhdeksästä virheestä, jotka saavat Luoteis-Lapin erämaan roihuamaan. Kirja julkaistaan painettuna, e-kirjana ja äänikirjana kesäkuussa 2025.
Osta sarjan kirjoja Kirja-verkkokaupastamme